Victory

*taputuksia* Toinen kirjoitushaaste on teille tässä! Tämänkin haasteen antaja on RamRam (joka kirjoitaa nykyään myös blogia Kesken jääneet tarinat)


Biisinä oli Ruoskan Tuonen viemää. Mä taas tyydyin nappaamaan muutamia kohtia biisistä (joka on muuten tässä Ruoska - Tuonen viemää) 
Tarinaa oli kiva kirjoittaa, MUTTA lopussa oli taas vähän plääh.


********************************

’’April Hansem!’’ kuului naisen huuto. Mä havahduin ajatuksistani, ja nousin seisomaan. Hoikka nainen tuli mun luokse, ja tarjosi kätensä kätelläkseen. ’’Elaine Jones, hauska tavata’’ Elaineksi itselleen esitellyt psykologi sanoi. Mä tyydyin vaan nyökkäämään naiselle. Elaine lähti johdattelemaan mua hänen työhuoneeseensa. Mä kiedoin kädet itseni ympärille, ikään kuin halatakseni itseäni. Miksi mä olin täällä?

Nainen pysähtyi huoneensa ovelle ja avasi sen. Mä astuin siitä sisään Elaine perässäni. Kuulin oven menevän kiinni, ja paniikki nousi mun sisällä. Mun teki mieli juosta ulos heti. Elaine kehotti mua istumaan. Mä olin täysin lamaantunut. ’’April, olisitko ystävällinen ja istuisit?’’ Elaine kysyi uudestaan. Mä nielaisin, ja istuin lähimmälle tuolille. April istui omalle tuolilleen ja otti pöydältä muistilehtiön ja kynän.

’’Sinä olet April Hansem, ikää sinulla on 21 vuotta’’, Elaine sanoi. Nyökkäsin vastaukseksi. ’’Tiedostatko sinä itse, miksi olet täällä?’’ Elaine kysyi. Kyllä mä tiesin, miksi mä olin siellä, mutta halusin kovasti unohtaa. Osan olinkin jo onnistunut kadottamaan mielestäni, mut kun toi nainen pisti mut ajattelemaan niitä kauhunhetkiä, ne palas isona ryöppynä mun mieleen.

Mä olen siis April Hansem, ja mä olen 21 vuotta vanha. Mä olin asunut yhdessä mun entisen avopuolison Gregin kanssa pari kuukautta, kun mä sain hänet kiinni pettämisestä, ja pakkasin tavarani vähin äänin. Greg oli narsisti, ja halusi kontrolloida mun elämää. Mun äitinikin oli käskenyt mun juosta mahdollisimman kovaa karkuun, kun hän tajusi, mikä Greg oikein oli.

Mä olin muuttanut mun äidin luokse toiseen kaupunkiin. Mä luulin olevani turvassa Gregiltä, mutta mä olin väärässä. Mä olin tietenkin jättänyt miehelle lapun, että mä en enää ikinä palaisi hänen luokseen. En mä halua tuhota itseäni miehen takia.

’’April, vastaisitko kysymykseeni?’’ Elaine kysyi taas, ja hymyili mulle. Mä katsoin naista mun surullisilla vihreillä silmillä. ’’Tiedostan’’, vastasin. ’’Haluaisitko kertoa itse mitä on tapahtunut?’’ Elaine kysyi, ja katsoi mua rohkaisevasti. Mä nielaisin taas. ’’Se ei oo niin yksinkertainen juttu’’, mä sanoin synkästi. ’’Meillä on aikaa’’, Elaine sanoi.

’’Mun on niin vaikee käsitellä tätä asiaa… Ensin mä eroan mun avopuolisosta ja sitten se hyökkää mun kimppuun ja sit…’’ kyyneleet nousivat mun silmiin. Nyt teitäkin varmaan kiinnostaa, että mikä mun ongelma oikein oli. Itse asiassa niitä ongelmia oli kaksi. Ja ne molemmat oli mun sisällä, mun kohdussa.

Silloin oli kaunis kesäilta, kun mä olin kävelemässä kotiin ruokakaupasta. Mä katselin hiljalleen nukkumaan menevää kaupunkia hymyillen. Mulla oli kaikki hyvin, ja mä olin päässyt eroon Gregistä. Olihan erosta kerinnyt vierähtää monta kuukautta.

Mä päätin mennä kotiin pitempää reittiä, mitä mä olin viimeksi kävellyt teininä usein. Reitti kulki metsän läpi, mutta se ei koskaan ollut mua haitannut. Mähän olin aina ollut aika luonnon lapsi. Onneksi äiti ei asunut ihan kaupungin keskustassa, vaan sen laitamilla, joten mä saatoin nauttia mun metsäretkistä pelkästään kotimatkalla.

Mä olin kerennyt kulkea metsässä jo jonkin tovin, kun mä sain kylmiä väreitä. Joku tuijotti mua piinaavasti. Mä käännyin ympäri, ja mun kauhukseni mä näin Gregin. Mies hymyili mulle erittäin kieroutunut ilme naamallaan. Mä tiputin mun ostoskassit maahan, ja lähdin juoksemaan karkuun sanomatta sanaakaan. Greg lähti mun perään. Mistä helvetistä se arvas, että mä olen just sillä hetkellä kävelemässä kotiin… mistä se ees ties, että missä mä olen? Kukaan mun tuttava ei tiennyt minne mä olin lähtenyt jättäessäni Gregin.

Greg sai mut nopeasti kiinni. Se kaatoi mut maahan, ennekuin mä kerkesin edes tajuta, mitä tapahtu. Reitti, millä me oltiin oli tosi syrjäinen, joten ei sinne kukaan eksy. Huutaminen oli siis turhaa. Mä yritin rimpuilla itseni Gregin alta. ’’April kulta, oli tosi typerää karata mun luota’’, Greg sanoi. Mä jatkoin vain rimpuilua. Greg pamautti mua nyrkillä päähän, ja kaikki pimeni.

Kun mä palasin tajuihini, mä tunsin Gregin hengityksen mun paljaalla iholla, ja sen kalu oli mun sisällä. Se sattui. Mä yritin taas rimpuilla irti miehen otteesta, raavin sitä kasvoihin, käsivarsiin, kaikkialle. Greg kuitenkin piti mut tiukasti otteessaan. ’’Sä olet mun…’’ se huohotti. ’’Greg, mua sattuu! Lopeta!’’ huusin sille. Ilmeisesti se ei välittänyt. Se vaan jatkoi, loppuun asti.

Greg lyyhistyi mun päälle väsyneenä, ja mä tunsin mun tilaisuuden tulleen. Tönäisin Gregin mun päältä, keräsin vaatteeni ja pukeuduin ihan helvetin nopeasti ja juoksin pois paikalta. Äiti ihmetteli, että minkä takia mä palasin hikisenä, ja ilman ostoksia. Vastasin unohtaneeni käydä kaupassa, kun olin ollut metsässä kävelemässä.

Sen jälkeen mä en kuullut Gregistä mitään. Meni pari kuukautta, ja mä huomasin kärsiväni aamupahoinvoinnista. En mä ollut edes huomannut, että menkat oli jäänyt välistä. Mulla alko hälytyskellot soimaan kovaäänisesti.

Mä tein reissun apteekkiin, ja ostin kolme raskaustestiä, ja tein jokaisen. Joka ikisen tulos oli positiivinen. Mä lyyhistyin vessan lattialle ja pitelin viimesintä testiä kädessäni. Mä tuijotin sitä ja kyyneleet valu mun silmistä. Mitä mä tulisin tekemään nyt?

Mä päätin käydä ultrassa parin kuukauden päästä, varmistuakseni vielä kerran asiasta. Mut otti vastaan Chelsey Moreau, ja aloitimme ultran heti. Chelsey totesi mulle heti varmistuttuaan, että olen raskaana. Odotin kaksosia. Toinen oli sukupuoleltaan tyttö, ja toinen poika.

Mä pääsin kotiin, ja halusin vaan nukkumaan. Mä syöksyin mun huoneeseen, ja sänkyyn peiton alle. Nukahdin heti. Tästä alkoi mun unettomat yöt. Mä näin ihan kamalia painajaisia. Tai oikeastaan painajaista, se oli joka yö sama uni.

Mä seisoin jollain metsäaukiolla, ja katselin ympärilleni. Se aukio näytti tutulta, ja olin varmasti ollut siellä aikaisemmin. Mun huomion kiinnitti ihmisen näköinen olento. Ainut ongelma oli, että sillä oli häntä, repaleiset siivet ja sarvet. Se kääntyi mua kohti, ja sillä oli sylissään kaksi lasta: tyttö ja poika.

’’Mistä on pienet pojat tehty? Sammakon kudusta, käärmeen nahasta ja sisiliskon hännistä, niistä on pienet pojat tehty. Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kanelista ja suloisista asioista, niistä on pienet tytöt tehty’’ se sanoi karhealla äänellä. Otuksen punaiset silmät pureutuivat mun läpi.

’’Mutta mistä on vihassa siitetyt pojat tehty? Tuskasta, kuolemasta ja kärsimyksestä, niistä on vihassa siitetyt pojat tehty! Entä mistä on vihassa siitetyt tytöt tehty? Väkivallasta, inhosta ja katkeruudesta, niistä on vihassa siitetyt tytöt tehty!’’ otus rääkyi.

Sillä hetkellä mä oivallan, että se metsäaukio on se paikka, missä tapasin Gregin ensikertaa. Toisena mä tajuan, että tää piru on Greg. Silloin mä herään mun unesta.

Mä havahdun mun ajatusmaailmasta, ja huomaan Elaine Jonesin katsovan mua kysyvästi. ’’April, kaikki hyvin?’’ ’’Ei… mun piti vaan miettiä, että miksi mä tosissaan olen täällä’’, vastasin, ja laitoin käden mun vatsalle. Mä olin seitsemännellä kuulla raskaana. ’’Saitko vastauksen selville?’’ Elaine kysyi. ’’Kyllä… mun painajaisten takia’’, vastasin.

Mä kerroin, mitä mun painajaisessa tapahtuu. Elaine kirjoitti muutamia kohtia ylös, ja halusi aina, että tarkennan joitakin kohtia tarinastani. Mulle alkoi lopulta tulla helpottunut olo.

Istunto päättyi, ja sovittiin Elainen kanssa, että mä käyn ainakin vuoden loppuun istuntoja. Mulle tuli jotenkin turvallinen olo, ja mä tiesin mun olevan turvassa. Mä olin kertonut Elainelle, kuinka abortti ei ollut tullut kysymykseenkään mun kohdalla. Mä en voinut tappaa kahta täysin viatonta ihmistä. Ei tää ollut Hopen ja Ericin syy.

Mä päätin vielä käydä vessassa, ja tajusin, kuina WC- pönttöön tuli hieman liikaa. EI HELVETTI, lapsivesi! Mä nostin mun housut ylös, ja syöksyin vessasta ulos, ja pysähdyin äkkiä, kun tunsin mun ensimmäisen supistuksen. ’’Neiti, onko kaikki hyvin?’’ joku hoitaja kysyi. ’’LAPSIVESI TULI, mun on päästävä synnyttämään!’’ Mä huusin. Hoitaja toimi heti, ja järjesti mulle kyydin sairaalaan, ja soitti mun äidille, jolle en ollut kertonut koko raskaudesta, mutta kyllä se sen oli huomannut.

Sairaalassa mua odotti tuttu hoitaja: Chelsey Moreu. Hän toimi mun kätilönä. Supistuksia tuli ja meni jo 10 minuutin välein, ja mun oli pakko pyytää puudutus.

Mä olin kärsinyt jo 7 tuntia, kun mulle ilmoitettiin, että se varsinainen synnytys alkaa. ’’Ponnista April! Hyvin menee!’’ Chelsey huusi mun jalkovälistä. Äiti piti mua kädestä, ja kannusti mua. Lopulta maailmaan syntyi Hope, mun esikoinen. ’’April, vielä toinen!’’ Chelsey huutaa taas ’’Pää näkyy jo!’’ Mä ponnistan niin kovaa kuin ikinä pystyin. Lopulta myös Eric syntyi.

Mä olin onnellinen ja helpottunut siitä, että pitkä synnytys oli ohi, vaikka äiti sanoikin, että selvisin aika vähällä, ja varsinkin siksi, että lapset olivat vielä pari kuukautta liian aikaisin tulleet maailmaan.

Kuukaudet vierivät, ja Hope ja Eric kasvoivat. Mä olin tehnyt Gregistä rikosilmoituksen, ja mies oltiin vihdoinkin saatu kiinni. Mulle ilmoitettiin, että oikeudenkäynnit alkaisivat kuukauden kuluttua. Mä oikeastaan viihdyin mun lasten kanssa. Mä rakastin kumpaakin, ja olin ylpeä heistä. Mä en ollut päässyt mun painajaisista eroon, edelleen Greg kummitteli mun mielessä.

Vihdoin tuli oikeudenkäynnin aamu, ja mä olin järjestänyt Hopelle ja Ericille lapsenvahdin mun ystäväpiiristä. En olis uskaltanu antaa ihan kenen tahansa huolehtia mun lapsista.

Greg katsoi mua oikeussalissa maailman ilkeimmällä katseella. Mä päätin kääntää pääni pois. Mähän voittaisin tämän.

Oikeudenkäynnissä me käytiin läpi todisteet ja todistajien lausunnot. Silminnäkijöitä ei tietenkään ollut, mutta onneksi Elaine todisti mun puolesta. Puolustus – eli siis Greg ja tämän asianajaja, eivät olleet saanut ainuttakaan todistajaa, ja kun kaikki todisteet ja todistajat oli käyty läpi, Greg päätti tunnustaa. Se oli ilmiselvästi murtunut oikeudenkäynnissä. Mun oli pakko pyytää vielä yksi puheenvuoro, jonka myös sain: ’’Herra Tuomari, haluaisin keskustella vielä syytetyn kanssa.’’ Tuomari tarttui nuijaansa ja sanoi: ’’Myönnetty.’’ Olin voittanut.

Greg katsoi mua ilmeettömillä silmillään. ’’Greg, sulla on kaksoset. Tyttö ja poika. Hope ja Eric.’’ Miehen ilme kirkastui. ’’Olisko koskaan mahdollista nähfä heitä?’’ ’’Ei, sä et näe heitä koskaan’’, sanoin, ja poistuin.

’’MULLA ON OIKEUS MUN LAPSIIN!!! MULLA ON OIKEUS SUN RUUMIISEEN!!!’’ Greg huusi mun perään, ja poliisit ryntäsivät hiljentämään miestä. Mä hymyilin ja naurahdin. Katsahdin taakseni ja sanoin: ’’Sait elinkautisen, ja mähän en aio vankilassa viettää mun aikaani.’’

Samana iltana mä katsoin mun lasten kanssa televisiota. Ilmeisesti mun ystävä oli pitänyt muksut kiireisinä, sillä ensin väsähti Eric, ja sitten Hope. Mä kannoin molemmat heidän omiin pinnasänkyihinsä, ja haukottelin. Ehkä munkin olisi aika ottaa hieman unta.

Mä vaihdoin yökkärin, ja sukelsin peiton alle. Nukahdin melkein samoin tein. Tunsin voiton jopa nukkuessani. Olin voittanut oikeudenkäynnin, mutta tärkeintä oli…

…painajaiset olivat poissa, pysyvästi.

''Nahkasiivet, hännät, sarvet
Raateluhampaat, hirviöparvet
Päällä kiikkerän ruumislaudan
Keinuleikkiä partaalla haudan''