Killerboy K-18

Tää tarina sai alkunsa, kun kuuntelin Turmion Kätilöitä.
Tarina on täysin fiktiivinen, mun mielen omaa tuotosta.
Ja niinkun otsikossa sanotaan, tarina on K-18 väkivallan takia. 
Heikkohermoiset, älkää lukeko.


Nauttikaa


********

Mä olen Matt. Ihan normaali 16-vuotias poika. Tai ainakin niin luulisi ulkoisesti. Mulla nimittäin on karmiva salaisuus, jonka kerron nyt teille. Mä olen murhaaja. Mä nautin veren näkemisestä, sekä kärsimyksen aiheuttamisesta.

Mulla oli kotona asiat hyvin. Mulla oli 6 sisarusta, joista olin kolmanneksi vanhin. Ai miks OLIN? Koska mun piti paeta kotoa. Mä en halunnut että mun mielenkiinnon kohteet ja fetissit sotkis mitenkään mun perheen elämää. Ainut vaihtoehto mulle oli siis katkasta kaikki siteet mun perheen kanssa.

 Kävin kuudetta luokkaa, kun tajusin penkovani vanhimman siskoni kuukautissiteitä roskiksesta. Kuulostaa häiriintyneeltä, mut niin asia meni. Mä en saanut mun silmiä irti siitä verestä. Unohdin kuitenkin tosi nopeesti mun siskon kuukautiset ja siteet, koska mä heräsin itsekin siihen vääryyteen. Mä en halua liata mun käsiä mun oman siskon verellä.

Siirryin siis kauhuelokuviin. Suosikkeihin kuului Saw sarja. Mä katsoin niitä päivästä toiseen, ja tunsin kiihottuvani joka kerta, kun näin verta.

Ensimmäisen veriteon mä tein 14-vuotiaana. Muistan sen vieläki niin elävästi. Oli jo pimeetä, ja kello tais lähennellä jo yhtä yöllä. Mä olin ottanut kotoa keittiöveitsen, jeesusteippiä, sekä köyttä. Seurasin erästä naista. Ikää naisella oli 28 vuotta. Kun mä näin, että hän kääntyi kotirappuunsa, mä juoksin hänen luo. ’’Anteeksi neiti, mä tarvitsisin yösijaa.. mä en voi kotiinkaan mennä, koska mun isä ja äiti hakkaa mua vyöllä’’, valehtelin ja katsoin naista isoilla ruskeilla silmilläni, ja pyyhkäisin ruskeat hiukseni pois naamalta.

Nainen katsoi mua hetken, ikään kuin mittaillen mua. ’’Kuka olet?’’ ’’Mä olen Matt’’, sanoin ja tein niin säälittävän ilmeen kuin ikinä osasin. Nainen tais sulaa mun edessä ’’No.. tämän kerran. Yksi yö, sitten painut helvettiin.’’ Mä hymyilin naiselle ja melkeen polvistuin sen eteen. ’’Mä olen Yvonne.’’ Nainen esitteli itsensä.

Me mentiin naisen asuntoon, ja nainen sijas mulle pedin sen sohvalle. Sillon mä ajattelin, että kuinka helppoa ihmisiä on huijata pelkillä silmillä.

’’Matt, haluutko jotain juotavaa?’’ Yvonne kysyi. ’’No kai mä voisin mehua ottaa.. jos on’’, vastasin. Nainen meni keittiöön hakemaan mulle lasillisen mehua. Silloin olin päättänyt jo, että milloin isken. Yvonne toi mulle lasin mehua. Kiitokseksi vilautin mun söpöimmän hymyn. Yvonne hymyili mulle takasin. ’’Mä taidan mennä nukkumaan.. Kauniita unia Matt.’’ ’’Hyvää yötä, ja kiitos vielä’’, sanoin, ja hörppäsin mehuni yhdellä kulauksella alas kurkusta.

Odotin tunnin. Halusin varmistua siitä, että Yvonne nukkuisi varmasti. Olin hakenut vielä valurautapaistinpannun keittiöstä. Sitten menin Yvonnen makuuhuoneeseen. Se nainen ei osannut epäillä mua ollenkaan. Jos olisin ollut Yvonne, olisin miettinyt ainakin kahdesti, että kenet päästän kotiini.

Mä katsoin Yvonnea. Naisen pitkät vaaleat hiukset olivat levinneet pitkin tyynyä, ja naisella oli valkoinen silkkinen, lyhyt yöpaita päällä.

Köytin naisen hellästi hänen sänkyynsä, ja menin lähelle hänen korvaansa. ’’Senkin sinisilmäinen huora, olisit miettinyt kahdesti kenet päästät kotiisi’’, sanoin. Yvonne säpsähti hereille, ja hän huomasi heti olevansa köytettynä. Nainen alkoi huutaa heti. Olin arvannutkin sen, ja laitoin palan jeesusteippiä hänen suunsa eteen. ’’TURPA KIINNI!!’’ Huusin.

 Kiristin köysiä naisen ympärillä, ja otin ison keittiöveitsen esiin. Yvonne ulisi ja hänen silmänsä pyysivät armoa. Mä katsoin naista, ja hymyilin. ’’Sun aikasi on koittanut.’’

Yvonne alkoi rimpuilla köysissään, ja silloin mä tein ensimmäisen iskuni. Upotin ison keittiöveitsen Yvonnen reiteen. Naisen kasvot vääristyivät. Otin hieman teippiä pois naisen suun edestä. ’’HUUDA, SAATANAN HUORA!’’ huusin Yvonnelle. Nainen teki työtä käskettyä.

Laitoin teipin takaisin paikoilleen ja aloin viilellä Yvonnen ruumista. Nainen anoi silmillään armoa. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Mua alkoi kiihottaa niin saatanasti se. Mun oli pakko lopettaa hetkeksi ja ottaa mun housut pois. Mä aloin veivata mun kalua ja viiltelin naista. Mä halusin tappaa tämän naisen.

Viileltyäni naista ja vempattua hetken kaluani, mä laukesin, ja päätin vihdoin ja viimein lopettaa naisen kärsimyksen. Upotin veitsen naisen olkapäähän, vatsaan ja toiseen reiteen. ’’Sä varmaan haluat jo, että lopetan?’’ katsoin Yvonnea. Se ei liikauttanu päätään, eikä viitsiny ees reagoida. Kai se oli tajunnut, että mä vien sen hengen.

Mä tartuin valurautapannuun ja pamautin Yvonnea päähän sillä. Sen jälkeen iskin veitsen läpi naisen rinnasta, ja Yvonne oli kuollut.

Mä otin mun veitsen hitaasti irti naisen rinnasta, ja nuolin veistä. Kyllä veri maistui niin hyvältä. Nuolin veren veitsestä. Se maistuin niin helvetin hyvältä.

Menin keittiöön ja pesin veitsen kunnolla. Mä kävin vielä Yvonnen makuuhuoneen ovella, ja katsoin naista, joka makasi verilammikossaan. Virnistin, ja poistuin.

Se oli mun ensimmäinen veriteko. Enkä oo vieläkään jäänyt kiinni.

Viimesin veriteko… Mä käytin taas ihmisen sinisilmäsyyttä hyväkseni. Tästä on vaan viikko aikaa. Beatrice, joka oli ilmeisesti ihastunut muhun, halusi lähteä mun kanssa metsään kävelylle. Mä suostuin, koska tiesin mitä voisin tehdä. Mä pakkasin taas repun täyteen. Tällä kertaa laitoin sinne isän pistoolin ja keittiöveitsen.

Me lähdettiin Beatricen kanssa kävelemään illalla. Beatrice ei saanut silmiään irti musta, ja se ahdisti mua vähän. Sysäsin sen tunteen kuitenkin syrjään, kun tajusin että ollaan syvällä metsässä. ’’Voitasko me pysähtyä hetkeks?’’ Beatrice kysyi. ’’Joo, voidaan me’’, vastasin. Beatrice katseli ihastellen ympärilleen. Mä tajusin mun hetken tulleen. Avasin mun repun ja otin sieltä pistoolin ja sujautin sen mun hupparin taskuun.

’’Voi kuinka kaunista täällä on!’’ Beatrice hihkui ja pyörähteli ympäri. ’’Joo, tosi’’, mä sanoin, ja tuijotin Beatricen pyörähtelyä. Tytön tulenpunaiset, lyhyet hiukset korostivat kauniisti tytön kasvoja. Mietin, että onkohan tytön veri saman väristä, kuin tämän hiukset.

Beatrice huomasi mun tuijotuksen. Se tais ajatella, että mäkin olisin kiinnostunut siitä. Tai no, olinhan mä kiinnostunut… hieman eritavalla, miten se oli musta kiinnostunut. Beatrice loikki lähemmäs mua. Mä pistin käden mun taskuun, ja tartuin pistooliin. ’’Tiiätkö mitä, Matt’’, Beatrice hihitti mulle. ’’No kerroppa’’, sanoin ja virnistin.

Beatrice pisti huulensa törrölle ja oli suutelemassa mua. Mäkin laitoin mun huulet törrölle, ja me suudeltiin. Silloin, mä otin mun pistoolin mun taskusta, ja ammuin Beatricea sääreen. Tyttö ulvahti kivusta. ’’MATT, MITÄ SÄ TEET!?’’ Beatrice huusi ja kaatui maahan. ’’Mä haluan nähdä, kuinka sä kärsit.’’

Beatrice yritti nousta ylös, mutta luoti ja kipu hänen jalassaan esti sen. Mä otin mun repusta veitsen, ja katsoin Beatriceä silmät kiiluen. Osoitin tyttöä aseella ja sanoin: ’’Jos päästät äänenkin, pitkitän sun kärsimystä.’’ ’’SÄ OOT SAIRAS!!’’ Beatrice kiljui. Silloin viilsin hänen kättään veitsellä. Tyttö huusi kuin syötävä. Hänen kärsimyksensä siis pitkittyi.

Viiltelin tyttöä monta kertaa, ympäri kehoa. Upotin veitsen hänen olkapäähänsä. ’’LOPETA! Mä en halua kuolla!’’ Beatrice huusi. ’’Kultaseni, se ei ole sun päätös’’, vastasin.

Ammuin Beatricea toiseen sääreen. Nyt tyttö ei ainakaan pääsisi karkuun.

Beatrice taisi muistaa käskyni.. Hän oli hiljaa, hieman inahteli kun veitsi viilsi hänen ihoaan, tai upposi siihen. ’’Okei Beatrice, saat kuolla’’, sanoin, ja iskin veitsen hänen reidestään läpi. Jätin sen siihen, ja tähtäsin Beatricen päähän. Ammuin häntä silmien väliin. Hän kuoli välittömästi.

Repäisin taas veitsen irti tytöstä, ja nuolin veret siitä. Nuolin myös hieman tytön viiltojälkiä.

 Jätin tytön ruumiin sinne. Juoksin kotiin, kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet ja pakkasin pistoolin panoksia, muutaman veitsen, köyttä, ja jeesusteippiä reppuuni. Kirjoitin myös mun perheelle viestin.

’’Äiti, isä, siskot ja veljet. Mä lähden teidän luotanne, koska mä oon tehny jotain sellasta, mikä vois sotkea teidän elämät kokonaan. Älkää koettako ottaa muhun yhteyttä. Mä oon omillani nyt. Ehkä me joskus vielä tavataan.

Poikanne ja veljenne,

Matt’’

Kiskoin kengät jalkaan, hyppäsin polkupyöräni selkään, ja viiletin yöhön. Puhelin soi muutamaan otteeseen. Mun perhe oli siis löytäny mun viestin. Mä tyydyin vaan painamaan punasta luuria.

Poliisit on varmaan laitettu mun perään jo. Oonhan mä tehnyt parin vuoden aikana jo kuus veritekoa. Mä en aio lopettaa, ennen kuin mut saadaan kiinni.

Tää on mun pakomatka, tää on mun elämä. Mä elän sen niin kuin mä haluan, ja tää on se tie, jolle mä jään.

’’Armoa et saa anelemalla. Kipu ei lakkaa anelemalla’’ – Turmion Kätilöt – SIKA!