Haasteen antaja on RamRam (kirjoittaa tarinoita Neitokakadu, Naamiot ja Ruttoprinsessa). Sain biisiksi The Usedin Empty With you.
Sain tämmösen fiiliksen biisistä... toivottavasti tykkäätte!
**************************************************
Mä olen Stephen. Ikää mulla on 19 vuotta. Mä seurustelin mua pari vuotta nuoremman Daniellen kanssa. Meillä meni tosi hyvin. Me ymmärrettiin toisiamme paremmin kuin kukaan muu olis ikinä uskonutkaan. Me tuettiin toisiamme kaikessa, olihan meidän elämät vaikeimmasta päästä.
Mun faija oli alkoholisti, ja mutsi oli narkkari. Daniellen kotona oli väkivaltaa. Vaikka meillä periaatteessa oli täysin eri tilanteet kotona, Danielle tajus mistä mun pahaolo sai tuulta siipiensä alle, ja mä tajusin Daniellen pirut.
Me seurusteltiin kolmisen vuotta, ja me oltiin onnellisimpia vain toistemme seurassa, vaikka mulle oltiin diagnosoitu lievä masennus, ja Daniellelle puolestaan keski-vaikea. Niin kuin jokaisessa parisuhteessa, meilläkin oli ongelmia. Meidän ongelmat oli meidän oma mieli. Joskus vaan tuntui siltä, että ei ollut menettänyt mitään muuta, kuin oman mielensä. Danielle varsinki oli tätä mieltä. Se jauhas yhdessä vaiheessa joka päivä sitä, kuinka hän haluaa kuolla, ja unohtaa kaiken mitä meidän välillä on tapahtunut.
Kerran, Danielle ryntäsi mun luo itkien. Sen kasvoista huomasi, kuinka sen faija oli taas lyönyt. Mun olis tehnyt mieli mennä vetämään sitä äijää turpaan. Ei mun rakkaan olis tarvinnut kärsiä tollasesta. Danielle kuitenkin aina pisti mut vannomaan, etten mä tekis sen faijalle mitään. Pakkohan mun oli luvata, vaikka se olikin tosi vaikeeta.
Nyt sä varmaan mietit, miksi me ei olla Daniellen kanssa enää yhdessä. No, se onkin sitten hieman mutkikkaampi juttu. Me oltiin oltu Daniellen kanssa istumassa kallioilla ja katselemassa auringonlaskua. Danielle huokaisi syvään, ja mä katsoin sitä kysyvästi. ’’Kulta, mikä sulla on?’’ ’’Ei mikään… mä jäin vaan pohtimaan mun surkeeta elämää’’, Danielle vastasi. Mä vedin tytön lähemmäs mua. ’’Mut muista, et mäkin kuulun tähän sun surkeeseen elämään’’, vastasin rauhallisella äänellä.
Hetken oli hiljaista. Danielle taisi miettiä mitä vastaisi, ja se pelotti mua. ’’Mä en enää tiedä…’’ Danielle sanoi. Mä pomppasin pystyyn. ’’Mitä helvettiä Danielle, mä rakastan sua eniten tässä maailmassa, oon rakastanut aina ensitapaamisesta asti!’’ Danielle katsoi mua. Sen silmät täyttyi kyynelistä. ’’Mut me ei voida jatkaa enää’’, se vastasi itkien. Mä nielaisin. ’’Ootko sä valmis heittämään hyvästit kaikille meidän yhteisille muistoille?’’ Danielle pudisti päätään. ’’En mä unohda sua ikinä. Me vaan ei voida jatkaa enää’’, Danielle toisti.
’’SANO MULLE, MIKSEI ME VOIDA JATKAA?’’ Mä huusin sille. ’’Mä pelkään’’, Danielle sanoi. Nyt mua suututti todella. Mä en ollut koskaan antanut Daniellelle syytä pelätä mua. Mä olin aina halunnut suojella sitä kaikelta pahalta, varsinkin sen faijalta. Silloin mulle valkeni: ’’Sun faijas pakotti sut tähän, vai mitä?’’
Danielle nyökkäsi. Mä tiesin. Se kusipää ei sais tätä ikinä anteeks. ’’Mitä se on sulle sanonut?’’ kysyin. Danielle nousi seisomaan, ja katsoi mua isoilla ruskeilla silmillään. ’’Se sanoi tappavansa sut, jos en jätä sua’’, Danielle vastasi. ’’Yrittäkööt vaan. Se porsas ei koskaan pysty tappamaan mua’’, vastasin naurahtaen. Danielle katsoi mua edelleen silmiin. ’’Se vaan on aika taitava käyttämään aseita’’, tyttö sanoi masentuneena.
Sillon muakin alkoi oikeesti pelottaa. En tosiaan muistanut, että Ralph työskenteli armeijan leivissä. ’’Stephen.. muutenkin mun tunteet sua kohtaan oli hiipumassa’’, Danielle pamautti. Mun suu loksahti auki. ’’Mitä sä just sanoit?’’ mun oli pakko kysyä. Tyhjä olo valtas mut. ’’Mun tunteet sua kohtaan hiipuu pois’’, Danielle sanoi ’’Kiitos kaikesta, tää oli mun elämän parasta aikaa.’’
Danielle juoksi pois. Mä jäin vaan tuijottamaan sen perään. Mä olin täysin lamaantunut tästä. Me oltiin vannottu ikuista rakkautta, mä olin sanonut sille, että mä en ikinä päästä irti siitä, kävi miten kävi. Miks ne kaikki sanat tuli yhdellä ryöpyllä mun mieleen. Mä polvistuin kalliolle ja aloin huutaa ku syötävä. Miks mulle aina käy näin. Miks mä saan olla onnellinen vaan hetken, ja sitten se pienikin onni otetaan multa pois. Tää ei ole reilua, ei sitten ollenkaan.
Taoin mun nyrkkejä kovaan kallioon ja itkin. Mä en oikeesti muistanut, milloin mä olisin viimeks itkenyt. Pimeys oli jo laskeutunut ympärille, kun mä tajusin, että munkin pitäisi lähteä kotiin. Mun reitti kulki kaikkien niiden paikkojen ohi, missä me oltiin oltu Daniellen kanssa. Muistot syöksyi mun mieleen. Tossa oli se puisto, missä me oltiin vaihdettu meidän ensisuudelma. Tossa oli se kadun kulma, missä me oltiin tavattu ekan kerran, ja tossa oli Daniellen koti. Mun teki mieli mennä hakkaamaan sen kotiovea, mutta mä muistin aina Ralphin uhkauksen.
Mä pääsin lopulta kotiin, ja mä en todellakaan yllättynyt mun näkemästä: faijalla kaljapullo kädessä, ja se on ympäri päissään, mutsilla sätkä kädessä, ja se on aivan pilvessä. Oli muakin perheellä siunattu.
Mä en vaivautunut tervehtimään niitä, vaan painuin omaan huoneeseen. Mulla oli seinät täynä kuvia musta ja Daniellesta. Jokaisessa kuvassa me näytettiin onnelliselta. Miten se onni oli voinut hiipua. Me oltiin tuettu toisiamme kolme vuotta. Mä aloin penkomaan mun laatikoita, ja löysin sieltä Daniellen lähettämän kirjeen. Mun oli pakko lukea se.
’’Stephen,
Sä et voi kuvitellakkaan, kuinka mun mahassa lensi perhoset, kun me suudeltiin. Se tuntu niin oikeelta. Mä en olis halunnut päästää susta irti. Tää taitaa olla sitä rakkautta ensisilmäyksellä… Sä oot tuonut mulle valon mun synkkään elämään.
Rakastan sua
~ Danielle’’
Kyyneleet nous taas mun silmiin. Mä en tulis tästä toipumaan nopeesti. Tästä toipuminen veisi varmasti ikuisuuden.
Kului muutama kuukausi. Mä en ollut nähnyt Daniellea koko aikana. Mut sit kerran, mä satuin kulkemaan Daniellen kodin ohi. Mä järkytyin. Talo oli ympäröity poliisien keltaisilla teipeillä, ja ihmisiä oli kerääntynyt paikalle ihmettelemään. Mä juoksin ihmisten läpi keltasen teipin luokse, ja mä näin, kuinka talosta tuotiin ulos kärryt, joiden päällä oli ruumispussi, ja heti sen perässä tuotiin Ralph, jolla oli käsiraudat.
Mä en edes kerennyt ajatella ja reagoida omiin ajatuksiini, kun mä olin jo syöksynyt teippien ali Ralphin luokse, ja lyönyt häntä. ’’MITÄ VITTUA NULIKKA!?’’ se karjaisi. ’’ÄLÄ SAATANA SANO, ETTÄ DANIELLE MAKAA TOSSA RUUMISPUSSISSA!!’’ mä huusin. Poliisi joutui ottamaan musta kiinni, etten olis löylyttänyt Ralphia pahemmin. ’’Kukas sä olet?’’ musta kiinni tarttunut poliisi sanoi. ’’Mä olen Daniellen poikaystävä!’’ multa pääsi suusta, vaikka olinkin Daniellen entinen poikaystävä. ’’Tule mun mukaan’’, poliisi sanoi rauhallisesti, ja alkoi raahata mua syrjemmälle. Mä päätin seurata sitä.
’’Okei, nyt ihan rutiini kyselyt… kuinka kauan sä olet seurustellut Daniellen kanssa?’’ poliisi kysyi multa. Mä nielaisin ja avasin suuni: ’’Me seurusteltiin kolme vuotta.’’ ’’Juurihan sä sanoit, että te seurustelette edelleen’’, poliisi vastasi ja katsoi mua kysyvästi. ’’Me erottiin muutama kuukausi sitten, mutta mä en koskaan oo lakannut rakastamasta Daniellea’’, vastasin.
Poliisi johdatti mut ruumispussin luokse, ja avasi sen. Mun järkytykseksi, mä näin Daniellen kasvot. Ne oli aivan mustelmilla ja harmaat. Taas mun sisällä kuohahti. Mä tunsin itseni niin tyhjäksi.
Poliisi sulki pussin, ja katsoi mua surullisesti. ’’Otan osaa’’, se sanoi lopulta. Mä vain tärisin, ja kyyneleet nousi mun silmiin. Mä loin murhaavan katseen Ralphiin, ja se loi muhun vähintään yhtä jäätävän silmäyksen.
Poliisi vei mut hetkeksi poliisilaitokselle, ja ne kyseli multa Daniellen ja Ralphin väleistä. Mä vastasin niin hyvin kuin ikinä osasin ja pystyin. Se kusipää joutuis telkien taakse, se on varma.
Lopulta Ralphille oltiin luettu oikeudessa sen tuomio. Se sai elinkautisen ilman mahdollisuutta päästä vapaaksi. Se ei tosin riittänyt mulle. Ralph oli riistänyt multa mun rakkaimman ihmisen, sekä oman tyttärensä hengen.
Mun mielestä Ralphin olis pitänyt kuolla. Silmä silmästä, henki hengestä.
Oikeudenkäynnin jälkeen mä menin suihkuun. Annoin kuuman veden virrata mun kehoa pitkin. Mä katsoin peiliä, joka oli huurtunut. Mun oli pakko tulla pois lämpimän suihkun alta, ja kirjoittaa peiliin.
’’Stephen ♥ Danielle, aina ja ikuisesti.’’
Mä kuulin, kuinka meidän ulko-ovi kävi. Vanhemmat oli lähtenyt ilmeisesti johonkin dokaamaan. Mä suljin suihkun, ja kiedoin pyyhkeen mun lanteille. Mä kävelin keittiöön, ja avasin jääkaapin. Yllätys, vain kaljaa.
Siitä mä sainkin idean. Mä otin yhden kaljan jääkaapista, avasin sen, ja join yhdellä kulauksella. Mä tein näin varmaan neljällä toisellakin pullolla. Sitten mä keksin, että mä voisin polttaa yhden mutsin sätkän.
Mä kävin mutsin sätkäkätköllä, ja otin sieltä yhden. Mä nostin sätkän mun huulille, ja sytytin sen. Vedin ensimmäisen henkosen, ja yskin. Polttaminen ei ollutkaan niin helppoa kun mä luulin.
Sain kuitenkin poltettua sen yhden sätkän, ja sen jälkeen olo oli mitä oudoin. Mut sillon mä sain taas yhden idean, mikä oli kohtalokas. Mä tartuin meidän keittiöveitseen, ja mietin Daniellea. Mä en kestäisi olla täällä ilman sitä.
Vaikka olinkin jo humalassa ja ehkä hitusen pilvessäkin, mä kirjoitin mun vanhemmille kirjeen:
’’Äiti, isä. Mä haluan, että mut haudataan Daniellen viereen.
Rakkaudella poikanne Stephen’’
Mä nostin veitsen mun kurkulle. Mä katsoin vielä ulos ikkunasta, kohti taivasta ja sanoin: ’’Mä oon kohta sun luona rakas.’’ Mä hymyilin vielä, ja viilsin mun kurkun auki.
Vanhemmat löys mun ruumiin keittiön lattialta, ja totteli mun viimeistä tahtoa. Mut tosiaan haudattiin Daniellen viereen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti