Fight of the seasons

Puoliväkisin kirjoitettu SATU mun opinnäytettä varten. Tän tarinan tulee kuulemaan 7-10 vuotiaat autistilapset, sekä 18 ''normaalia'' lasta. Melkeen lähdin tappolinjalle tässäkin tarinassa, mutta onnistuin kuin onnistuinkin kirjottamaan tarinan, jossa kukaan ei kuole! Hurraa!!!

Mun aivot on puuroa tän jälkeen. En kirjota taas vähään aikaan satuja. *****************************


Kauan sitten, neljä vuodenaikaa elivät sulassa sovussa. Talvi, Kevät, Kesä ja syksy, neljä niin erilaista vuodenaikaa kisailivat keskenään omien vuodenaikojensa kauneudella. Kaikkialla maailmassa vallitsi vain yksi vuoden aika kerrallaan.

Talvi oli kylmä ja julma ja hän halusi luoda jäätäviä metsiä, kylmiä aukioita. Talvi piti pimeydestä, joten hän loi myös omasta vuodenajastaan pimeän. Talvi ajatteli pitkälti vain itseään, eikä suostunut näkemään muiden vuodenajoissa mitään hyvää.

Kevään tärkein tehtävä oli heräättää luonto talviunestaan. Muut vuodenajat kadehtivat Kevään iloista tanssahtelua ja Kevään jalkojen alla saattoi nähdä ruohon vihertyvän ja kukkien alkavan kasvaa. Kevät oli luonteeltaan iloinen ja energinen ja ajatteli kaikista pelkkää hyvää.

Kevään sisko, Kesä oli taas rauhallinen sisareensa verrattuna. Kesän tehtävänä oli pitää luonto kauneimmillaan ja lämmittää vedet. Kesän tärkeä tehtävä oli myös valvoa eläinten ja hyönteisten hyvinvointia ja tarjota niille paljon ravintoa.

Syksy puolestaan oli vanha mies. Syksyn vuoron tullessa Kesä oli aina surullinen, sillä hän ei olisi halunnut Syksyn vievän puiden lehdistä kaunista vihreää väriä. Talven tavoin Syksykin piti hämärästä, joten tämä päätti tehdä vuodenajastaan värien loiston hämäriin iltoihin. Syksyllä oli tapana sytyttää Kevään ja Kesän kanssa kynttilöitä muistuttamaan vuoden valoisista ajoista.

Vuodenajat olivat sopineet keskenään, että Talven aikaa olisi joulu-, tammi- ja helmikuu, Kevään aikaa olisi maalis-, huhti- ja toukokuu. Kesä loihitsi luontoon väriä kesä-, heinä- ja elokuun ajan ja Syksyn ruska kestäisi syys-, loka- ja marraskuun. Oli myös sovittu, että vain yhdellä vuodenajalla kerrallaan on kaikkien taikavoimat käytössä, jotta vuodenajasta tulisi täydellinen.

Maaliskuu kolkutteli jo ovella, kun Talvi huomasi haluavansa jatkaa vuodenaikaansa pidemmän ajan. Talvi oli itsekäs, eikä hän millään haluaisi tänä vuonna antaa muille vuodenajoille mahdollisuutta. Oikeastaan hän ei haluaisi antaa muille vuodenajoille mahdollisuutta näyttää taitojaan enää koskaan! Niinpä Talvi loihti runsaita lumisateita ympäri maailmaa ja nauroi ilkeästi jäisessä linnassaan.

Kevään alkaessa heräämään, hän huomasi yllätyksekseen ulkona satavan lunta. Kevät juoksi kalenterilleen ja hän huomasi, että oltiin jo huhtikuun puolella! Talvi ei ollut tullut luovuttamaan voimia Keväälle!

Kevät kuitenkin ajatteli, että hänen siskonsa Kesä antaisi varmasti hieman aikaa omasta ajastaan, sillä pitäisihän luonto kevyesti herätellä ennen kuin se voisi puhjeta täyteen loistoonsa ja ehkä Talvi olisi vain myöhässä, ehkä Talvi toisi voimat Keväälle pian. Kevät tanssahteli Kesän luokse ja kysyi: ''Sisko-kulta, saisinko hieman aikaa sinun vuodenajastasi, jotta voisin herättää luonnon uniltansa?'' Kesä katsoi sisartaan ja vastasi: ''Voi pieni siskoni Kevät, en millään voi antaa sinulle omasta ajastani.'' Kevät katsoi Kesää ja avasi jälleen suunsa: ''Jos minä menisin kysymään vanhalta Syksyltä? Ehkä hän voisi suostua antamaan omasta ajastaan sinulle, jotta saisin sinun ajastasi pienen suikaleen? Voi sisko, voisin tosiaan tehdä niin!'' Kesä vastasi: ''Voi pieni siskoni Kevät, minähän sanoin, että en voi luovuttaa omasta ajastani sinulle vähääkään, eikä Syksy voi antaa sinulle omaa aikaansa, sillä minä olen teidän välissänne. Sinun täytyy mennä puhumaan Talven kanssa.''

Tähän päätökseen Kevät ei ollut täysin tyytyväinen: Kevät pelkäsi Talvea enemmän kuin mitään muuta tämän ilkeyden ja julmuuden vuoksi. Kevät kuitenkin lähti hyppelehtimään Talven luokse. Lumisade ja korkea lumikinos hidastivat Kevään matkaa ja Kevät yrittikin koko matkan saada pienillä voimillaan pilvet siirtymään auringon edestä, mutta Talven voima oli niin mahtava, ettei Kevät pystynyt auttamaan aurinkoa pois pilvien takaa.

Kevät oli jo lähes Talven luona, kun vanha Syksy tuli vastaan. ''Voi pikkuinen kevät, mitä sinä täällä teet, ankaran Talven mailla?'' Syksy kysyi. ''Voi vanha Syksy! Nyt on jo huhtikuu ja Talvi ei ole tullut luovuttamaan voimia minulle, joten minun täytyy tehdä tämä matka!'' Syksy katsoi Kevättä. Kevät hytisi kylmyydestä ja iloiset värit hänen päällään alkoivat muuttua jäisiksi. Syksy riisui lehtiviittansa päältään ja laittoi sen pienen Kevään ylle. ''Noin tyttöseni, nyt et palellu'', Syksy sanoi. Syksyn antama lehtiviitta oli aivan liian suuri pienen Kevään ylle, mutta Kevät tunsi lämmön palaavan päästä aina varpaisiin asti. ''Kiitos Syksy! Jatkan tästä Talven luokse'', Kevät sanoi jo hieman pirteämmin. Syksy jäi vilkuttamaan pienelle Keväälle, joka matkasi kohti Talven jäälinnaa.

Pienen kävelymatkan jälkeen Kevät näki Talven jäälinnan. Kevät hymyili hieman ja katsoi taakseen. Syksy oli jo aikaa sitten kadonnut näköpiiristä, mutta Syksyn antama lehtiviitta lämmitti edelleen Kevättä. Syksy oli aina ollut hyvin ystävällinen.

Kevät pääsi Talven jäälinnan luokse ja Kevät alkoi kolkuttamaan linnan jäistä ovea. ''Jäinen Talvi, pieni Kevät täällä huutelee! Avaa minulle linnasi portti, tulin tapaamaan sinua!'' Kevät huusi. Silloin Talvi ilmestyi portin yläpuolella olevalle parvekkeelle. ''Voi pikkuinen Kevät, turhaan teit matkasi! En aio luopua voimistani koskaan! Nyt te kaikki saatte kokea ikuisen Talven, ikuisen purevan pakkasen, ikuisen pimeyden!'' Talvi sanoi.

''Voi Talvi, kuinka saatat olla noin itsekäs? Oletko ajatellut eläimiä, joiden turkin väri vaihtuu valkoisesta taas ruskeaan? Ne ovat saalistajien armoilla! Entäs nuo jäiset kukat. Kuinka saisit jäädytettyä kukkia, ellen minä ja sisareni Kesä auttaisi kukkia elämään läpi vuoden lämpimien vuodenaikojen?'' Kevät kysyi itkien. Talvi katsoi Kevättä ilkeästi nauraen: ''Voi pieni Kevät, voin luoda jäästä mitä vain! En tarvitse kukkianne!''

Kevät ei saanut enää sanaa suustaan. Hän oli niin pettynyt Talven tekosiin ja eikä pieni Kevät edes keksinyt enää mitään sanottavaa, jolla Talvi saataisiin vakuutettua, että kaikkia vuoden aikoja tarvittaisiin.
Silloin paikalle tulivat Kesä ja Syksy. Kesä asettui heti pikkusiskonsa vierelle ja sanoi Talvelle: ''Olemme kaikki yhtä tärkeitä ihmisille ja eläimille. Me luomme kaikille joka vuosi kerta toisensa järkeen erilaisia ympäristöjä. Usko nyt Talvi hyvä, nyt on pienen Kevään vuoro''. Talvi vain nauroi ilkeää nauruaan. Talvella ei ollut aikomustakaan kuunnella Kesän tai Kevään puhetta. Heidän puheensa oli itseasiassa pelkkää hölynpölyä.

Syksy, tuo vanha viisas mies avasi suunsa: ''Emmekö voisi jakaa maailmaa sekä voimia? Osassa maailmaa voisi olla pidempi talvi, osassa taas pidempi kesä ja niin edelleen?'' Silloin Talven nauru hiljeni. Talvi tosiaan alkoi miettiä mahdollisuutta pitemmästä ajastaan. Sehän tarkoittaisi sitä, että hän voisi muokata tietystä alueesta karua talvista erämäätä, ja vaikuttaa myös muiden alueiden vuodenaikaan.
Talvi katosi parvekkeelta ja avasi pian linnansa portit. Talvi hymyili muille vuodenajoille ensimmäistä kertaa ja sanoi: ''Se kuulostaa hyvälle, mutta minä saan ensimmäisenä päättää missä Talvi vallitsee!'' Muut vuodenajat hyväksyivät Talven ehdotuksen. Talvi asettui pohjoiseen ja Kesä etelään. Kevät ja Syksy vaeltelivat idästä länteen aina alueiden olosuhteiden mukaan.

Pikkuinen Kevät oli tyytyväinen matkastaan Talven luo. Nyt se tiesi millainen vuodenaika Talvi oli eikä pelännyt sitä enää. Talvi puhalsi kylmiä tuulia pohjoisessa ja Talven perässä tanssahteli pikkuinen Kevät herättäen Talven taakse jäänyttä luontoa heräämään, Kesä lämmitti Kevään takana vesiä ja auttaen eläimiä ja hyönteisiä saamaan ruokansa ja Syksy vaelsi Kesän perässä muuttaen luonnon värit vihreästä punaiseen ja kultaan.