Tehtävä: ''Kirjoita jostakin sinulle sattuneesta tapahtumasta''
Automaattisesti valitsin Jassun kuoleman. Siitä on jotenkin helpointa kirjoittaa.
********************************************************
Seisoin kallionreunalla ja tuijotin kaukaisuuteen. Poskiani koristivat kyynelpurot, joita pitkin olivat tuhannet ja taas tuhannet kyyneleet virranneet. Nostin katseeni kohti pilviä, ja kuiskasin niille: ’’ Mulla on ikävä sua.’’ Kyyneleet nousivat punaisiin silmiini jälleen. Istuin kylmän ja elottoman kiven päälle irrottamatta katsettani pilvistä. Oliko hänellä hyvä olla? Oliko häntä sattunut, kun hän teki kuolemaa?
Mielessäni pyöri niin monta kysymystä, jotka olisin vielä halunnut häneltä kysyä. Mielessäni pyöri kaikki ne muistot ja lupaukset, mitä me olimme vannoneet toisillemme. Ikuista ystävyyttä, kimppakämppää, yhteinen koirakin niihin lupauksiin kuului. En voinut kuin antaa kyynelten virrata.
Paras ystäväni, jota ei kukaan tule koskaan korvaamaan hävisi taistelun syöpää vastaan. Muistan vain, kuinka pidin ystävääni kädestä kiinni, rukoilin häntä jatkamaan taistelua… turhaan. Kyyneleet nousevat aina silmiin, kun edes ajattelen tuota hävittyä taistelua. Muistan, kuinka hänen äitinsä alkoi itkeä hiljaa. Muistan, kuinka halasin ystäväni elotonta ruumista, ja itkin vuolaasti. Muistan, kuinka ystäväni isosisko halasi äitiään. Muistan sen kaiken niin selkeästi.
En olisi ikinä uskonut, että minun ja ystäväni yhteinen taival loppuisi näin. Hänen ilmoituksensa kuolemastaan oli kuin puukon isku sydämeen. ’’Camilla, mä kuolen. Meidän pitää elää täysillä tästä eteenpäin, niin pitkään kuin se on mahdollista’’, hän sanoi minulle. Silloin, tein jotain niin uskomatonta, mitä en ikinä ajatellut tekeväni: halasin ystävääni ensimmäistä kertaa elämässäni, enkä halunnut päästää irti. Ikinä. Silmäni täyttyivät kyynelistä.
Elimme tosiaankin täysillä. Emme antaneet ystäväni elin ennusteen häiritä. Lääkäri oli puhunut kahdesta viikosta, mutta kun huomasimme kuukauden vierähtäneen, uskoimme elämän voittavan, ihmeen koittaneen. Olimme väärässä.
Löydän itseni usein miettimästä ystävääni, tältä samalta kalliolta. Kukaan tai mikään ei koskaan tule ottamaan hänen paikkaansa elämässäni. Kukaan ei koskaan tule täyttämään sitä aukkoa minun sydämessäni, jonka hän siihen teki kuolemallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti