Returning to Moria

HAHAA! Löysinpäs tämänkin jatko-osat! Eli tässä on taas jatkoa tarinalle ''Moria''. Tää on myös kirjotettu joskus 12-vuotiaana. Pikkusen taas muokannu tästä ns. paremman version, mutta menkööt!


*********************************************************

Olipa kerran... taas jälleen lapset nimeltä Emily ja Emmet. Siis ne samat lapset, jotka pelastivat Morian. ''Siitä on jo vuosi, kun olimme Moriassa'', sanoi Emily. ''Niinpä näkyy'', Emmet vastasi, joka silmäili kalenteriaan. ''Ehkä meidän pitäisi käydä siellä joskus, vaikka vain katsomassa, että siellä on kaikki hyvin'', Emily pohti ääneen. ''Taisit lukea ajatukseni'', Emmet totesi hymyillen.

He pohtivat hetken, kuinka pääsisivät takaisin Moriaan, mutta silloin Emily keksi: ''Mogwai antoi meille nämä amuletit, joilla voimme palata takaisin Moriaan. Voisimme kokeilla niitä.'' Emmet empi hetken ja vastasi: ''Mielestäni meidän pitäisi kuitenkin käyttää sitä Valkoista porttia, mikä on koulun kellarissa.'' Emily nyökkäsi, koska tiesi amulettien käytön voivan olla vaarallista. Lapset sopivat, että he käyttäisivät porttia seuraavana päivänä välitunnin aikana.

Emily ja Emmet tapasivat kellariin johtavan oven luona. He avasivat kellarin oven ja varmistivat, ettei kukaan nähnyt heitä. Kun reitti oli selvä, he pujahtivat kellariin. Emily ja Emmet joutuivat toden teolla raivata tavaroita pois portin edestä, sillä he olivat edellisen Morian reissun jälkeen peittäneet sen niin hyvin, ettei kukaan olisi porttia löytänyt. Myös muut oppilaat ja henkilökunta olivat vieneet kellariin kaiken maailman tavaroita. Lopulta raskas urakka oli saatu suoritetuksi ja he näkivät edessään Valkoisen portin. Se avautui heidän edessään ja niin lapset palasivat Moriaan.

Emily ja Emmet katselivat ympärilleen. He huomasivat, että he olivat siinä samassa kylässä, johon he olivat joutuneet, kun ensimmäisen kerran kävivät Moriassa. Toki muutoksiakin oli tapahtunut: koko kylä oli korjattu.

Emmet tökkäisi Emilyä ja osoitti eteenpäin. Emmet oli huomannut heidän edessään käyskentelevän menninkäisen, joka sattui olemaan varsin tuttu kaveri. Se oli saattanut kasvaa sentin tai pari, mutta sama vanha menninkäinen se oli. Emilyn oli pakko huutaa menninkäiselle: ''ARNOLD!''

Arnold käännähti ympäri ja hieraisi silmiään. Hetken näytti siltä, että Arnold yritti pakottaa sanat ulos suustaan. Lopulta se saikin äänensä kuuluviin ja kiljaisi nopeasti ilosta ja juoksi kohti Emilyä ja Emmetiä. ''Siitäpä on niin pitkä aika! On ollut ikävä!'' se riemuitsi.

''Niin tosiaa on ja täälläkin on paikat saatu kuntoon'', Emmet tokaisi. Arnold nyökkäsi. ''Mikset muuten ole metsässä? Siellähän on sinun kotisi'', Emily kysyi. ''Ei siellä asuisi enää hullukaan'', Arnold sanoi erittäin synkkänä. ''Mitä on tapahtunut?'' Emily henkäisi. ''Parempi jutella tästä jossain muualla kuin ulkona.. Se voi kuulla'', Arnold kuiskasi. Menninkäinen lähti johdattelemaan lapsia kohti taloa, jossa he olivat nähneet ensimmäisen riiviön.

Talossa Arnold kipitti kohti rappusia ja huusi: ''Kuningas Antonio, palasin!' Kuului yskäisy, joka suorastaan vaati katsomaan sen tulosuuntaan. Emily ja Emmet katsoivat rappusiin, joiden yläpäässä seisoi noin kaksikymmentä senttiä Arnoldia pidempi menninkäinen. Se lähti laskeutumaan rappusia ja silloin Arnold kumarsi oikein syvään. ''Sanohan Arnold, keitä nämä lapset ovat?'' Kuningas Antonio kysyi osoittaen Emilyä ja Emmetiä. ''He ovat ne lapset, jotka pelastivat Morian, silloin kun te olitte poissa. He ovat Emily ja Emmet'', Arnold vastasi ja kumarsi edelleen. ''Ei tarvitse enää kumartaa'', Antonio sanoi.

''Kuningas Antonio, miksi menninkäiset eivät asu enää metsässä?'' Emmet kysyi. Antonio huokaisi. ''Syy on suuri ongelma ja ongelma on vaikea ratkaista. Jonkin aikaa sitten metsään hyökkäsi lohikäärme. Monet ovat yrittäneet karkoittaa sitä, saaden surmansa. Yksi kuolleista oli hyvä ystäväni, keijujen kuningas Sikojuuri'', Antonio sanoi. Emily löi käden suunsa eteen. ''Oikeasti.. Sikojuuri on kuollut?'' Emmet henkäisi. ''Valitettavasti hän ja hänen keijuarmeijansa eivät mahtaneet mitään. Heillä oli apunaan urhea Mogwai, joka haavoittui pahasti'', Antonio sanoi surullisena.

''MITÄ?!'' Emmet huusi järkyttyneenä ''Missä hän on?'' ''Tunnette siis Mogwain? Ja taisitte tuntea Sikojuurenkin?'' Antonio kysyi. ''Kyllä'', Emily vastasi erittäin hiljaisella äänellä. Emmet huomasi, että tyttö pidätti itkua. Emmet halasi Emilyä ja katsahti kuningas Antoniota. ''Mogwai ja kuningas Sikojuuri auttoivat meitä taistelussa niitä riiviöitä ja sydämettömiä sotureita vastaan... Milloin he hyökkäsivät lohikäärmeen kimppuun?'' ''Pari viikkoa sitten'', Antonio sanoi harmissaan.

''Kunpa olisimme olleet täällä silloin, olisimme ehkä voineet pysäyttää Sikojuuren ja laatia hänen kanssaan suunnitelman'', Emily nyyhki. ''Sitä ei voi tietää.. Haluatte varmaankin tietää missä urhea Mogwai on'', Antonio sanoi. Emmet nyökkäsi ja päästi irti Emilystä.

Antonio katsahti Arnoldia, joka kumarsi pikaisesti ja sanoi: ''Minä näytän missä hän on.'' Arnold lähti jälleen kerran näyttämään tietä ja lapset seurasivat häntä. He kulkivat sairaalaosastolle. Arnold osoitti huoneen perälle. Emily ja Emmet juoksivat sängyn luo ja järkyttyivät. He olettivat näkevänsä sen saman karvapallon, mitä he olivat tottuneet näkemään, mutta ei. Heidän edessään makasi riiviö. Mogwai avasi punaiset silmänsä. ''Näenkö unta..?'' se kysyi heikolla äänellä ''Emily..? Emmet..?'' ''Kyllä vaan kamu'', Emmet sanoi rauhallisella äänellä ''Mitä sinulle on tapahtunut? Näytät riiviölle.''

''Ettekö tienneet, että Mogwaista tuli riiviö, koska se oli hänen kohtalonsa?'' Kysyi hento ääni. Se kuului kuningatar Maryaanille, keijujen kuningattarelle. ''Maryaana? Kuinka te olette täällä?'' Emily henkäisi. ''Muutin tänne keijujen valtakunnan tuhouduttua'', Maryaana vastasi surullisena ''Milloin te tulitte?'' ''Noin puoli tuntia sitten'' Emmet sanoi päästämättä katsettaan irti Mogwaista ''Mutta kuinka tämä on Mogwain kohtalo?'' ''Koska hän kuuluu riiviö-heimoon'', Maryaana vastasi. Mogwai nyökkäsi Emmetille. ''Olisi pitänyt silloin kertoa teille...'' Mogwai sanoi heikolla äänellä. ''Voi Mogwai...'' Emily kuiskasi. ''Hänen täytyy saada levätä'', Maryaana sanoi hiljaa.

He jättivät Mogwain lepäämään ja Maryaana lähti omaan huoneeseensa. ''Jäättekö te tänne?'' Arnold kysyi. Emily ja Emmet katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. ''Jäämme'', Emmet vastasi. ''Hienoa, autatteko sen pahuksen lohikäärmeen hoitelussa?'' Arnod kysyi hiljaa. ''Teemme parhaamme'', Emmet lupasi. Arnold hymyili. ''Näytän teille teidän huoneet'', se sanoi ja lähti kipittämään yläkertaan.

Metsästä kuului karjaisu. Emilyyn nousi paniikki ja hän kiljaisi: ''MIKÄ SE OLI?'' Arnold siirsi katseen lattiaan ja sanoi: ''Larxene... Se lohikäärme. varmaan joku mörkö astui sen tielle... Emmet, tässä on sinun huoneesi ja Emily... tuo viereinen on sinun.''

''Minkä näköinen tämä Larxene on?'' Emily kysyi. ''Iso tietysti. Musta väriltään. Isot hampaat. Hännässä piikkejä. Liekit 50 metriä pitkät, ainakin... Näin kuulopuheiden perusteella'', Arnold vikisi. ''Eli helppoa tästä ei tule'', Emmet sanoi. Arnold pudisti päätään ja toivotti Emilylle ja Emmetille hyvää yötä.

Aamulla herätys oli aikaisin. Arnold johdatteli Emilyn ja Emmetin asevarastolle ja ojensi Emilylle jousipyssyn ja nuolet, sekä Emmetile miekan ja kilven. ''Mutta saatatte joutua korvaamaan toistenne kykyjä... Emily, otat myös miekan ja kilven, Emmet sinä otat myös jousipyssyn ja nuolet'', Arnold sanoi ''Lähdemme kohta metsään''. Emily ja Emmet nyökkäsivät epävarmoina. Arnold nappasi hyllystä pienen miekan ja sen saman pienen pullon, joka hänellä oli viimeksikin, kun Emily ja Emmet olivat Moriassa

Arnold katsahti lapsiin ja lähti johdattamaan heitä ulos asevarastosta. Kolmikko päätyi lopulta ovelle, jonka Arnold avasi. ''Tässä on sitten aika pitkä käytävä'', Arnold sanoi ja lähti kävelemään sitä pitkin. Emily ja Emmet seurasivat pientä menninkäistä.

Pitkä kävelymatka johti heidät ulos, tarkalleen ottaen metsään. Heti, he kuulivat karjaisun. Emily säpsähti ja alkoi katsella ympärilleen. ''Se on se Larxene..?'' Emmet sanoi. Arnold ei vastannut. ''Arnold?'' Emmet sanoi ja alkoi etsiä menninkäistä katseellaan, tuloksetta. ''Mihin yksi menninkäinen voi livetä noin nopeasti?'' Emmet kysyi hiljaa. ''En tiedä, meidän pitäisi löytää hänet ennen Larxenea'', Emily kuiskasi. Emmet lähti kulkemaan edellä.

Äkkipysähdys. ''Miksi sinä pysähdyit?'' Emily tivasi. ''Koska Larxene on suoraan edessämme'', Emmet sanoi. Emily ja Emmet menivät puiden taakse piiloon. ''Aika kerrata lohikäärmeiden heikot paikat'', Emmet kuiskasi. ''Kainalot ovat heikot kohdat..'' Emily mietti ''Katso Larxenen jalkoihin''.

Emmet katsahti Larxenen jalkoihin ja näki Arnoldin kököttävän sen edessä. ''Ai, tuonne se livahti'', Emmet totesi. Samalla hetkellä Larxenen silmät avautuivat. Se nousi takajaloilleen ja alkoi karjua. Lohikäärme oli ainakin 13 metriä pitkä, ellei jopa pidempi. Se syöksi tulta juuri niiden puiden ohi, joiden takana Emily ja Emmet olivat piilossa. ''En ajatellut, että joudumme taistelemaan näin nopeasti ja ilman suunnitelmaa!'' Emily huusi. ''En minäkään!'' Emmet huusi ja lähti juoksemaan kohti Arnoldia ja nappasi tämän hiuksista kiinni.

Arnold rääkäisi ja yritti riuhtoa itsensä irti Emmetin otteesta. ''Miksi lähdit ilman meitä?'' Emmet kysyi ja pinkoi eteenpäin. ''Jotta voisin olla ensimmäisenä paikalla!'' Arnold huusi. Emmet etsi katseellaan piilopaikkaa ja huomasi samassa Emilyn kiivenneen puuhun ja tämän olevan ampumisvalmiudessa.

Larxene huomasi Emilyn ja se sanoi: ''Typerä lapsi, vaikka onnistuit pelastamaan Morian viime kerralla, niin tällä kertaa et siihen pysty. Vaikka osuisitkin minuun, en kuole!'' ''Niin varmaan!'' Emily vastasi itsevarmana ja tähtäsi Larxenea silmiin. Larxene katsoi Emilyä: ''Mitä aiot?'' ''Arvaa'', Emily vastasi virnistäen. Emily ampui Larxenea silmään ja se karjahti tuskasta. ''PAHUKSEN KAKARA!!!''

''Onneksi se ei ole mikään viisas...'' Arnold kuiskasi Emmetille. Emmet tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. ''MITÄ MOGWAI TÄÄLLÄ TEKEE?'' Arnold rääkäisi ja osoitti lohikäärmeen jalkoihin. Emmetin ja Emilyn katseet kiinnittyivät Mogwaihin heti. ''MOGWAI, PAKENE SIELTÄ!!'' Emily huusi.

Mogwai kääntyi katsomaan Emilyä surullisesti ja se pudisti päätään. Se yritti purra Larxenea jalkaan, mutta lohikäärme sai sen riuhdottua irti. Mogwai kaatoi monta puuta lohikäärmeen käyttämästä voimasta ja osui lopulta kallioon. Puu kaatui. RÄKS! ''EIIIIIII!!!!!'' Emmet karjui. Mogwai oli jäänyt puun alle.

''Larxene, katsoppas alas!'' Emmet huusi vihaisena. Larxene katsoi toisella silmällään poikaa. ''Oletko tyytyväinen, kun tuhoat Moriaa?'' Emmet huusi. ''TYPERÄ POIKA, en tuhoa mitään muuta kuin ne, jotka asettuvat tielleni!'' Larxene karjui.

Emmet otti miekkansa tupesta ja kun Larxene nosti jalkaansa juoksi Emmet jalan alle ja iski miekkansa lohikäärmeen jalkapohjan läpi. Lohikäärme karjui jälleen tuskasta. Taistelu kesti kauan, todella kauan. Lopulta Larxene kaatui kuolleena maahan.

Emily, Emmet ja Arnold juooksivat Mogwain luo. ''Ei...'' Emily niiskaisi. Arnold itki jo täyttä kurkkua. Emmet puristi kätensä nyrkkiin. Mogwai oli kuollut. He viettivät Mogwain luona usean tunnin, mutta lopulta heidän oli palattava Kuningas Antonion luokse.

Talossa kolmikko kertoi Antoniolle ja Maryaanille koko tarinan alusta loppuun. Antonio ja Maryaan kuuntelivat kertomuksen vakavana ja he lupasivat lähettää partion hakemaan Mogwain ruumiin pois metsästä. Emily ja Emmet viettivät Moriassa vielä kaksi päivää.

''Meidän varmaan pitäisi lähteä...'' Emily sanoi hiljaa. ''Niin kai...'' Emmet vastasi. ''Tulettehan te useamminkin käymään?'' Arnold kysyi. Emily nyökkäsi. ''Lupaatteko?'' Arnold kysyi. ''Lupaamme'', Emmet vastasi. ''Valkoinen portti on edelleen Mustalla linnalla. Voin viedä teidät sinne'', Arnold sanoi.

Ja niin he lähtivät kohti Mustaa linnaa. Arnold vilkutti Emilylle ja Emmetille, kun he astuivat portista läpi ja palasivat koulunsa kellariin. Aikaa ei ollut taaskaan kulunut minuuttiakaan. ''Peitetään tuo portti taas'', Emily sanoi. Emmet nyökkäsi ja he aloittivat piilottamisoperaation.

Kellarin ovi aukesi ja ovella seisoi vahtimestari. ''Mitä te kakarat täällä teette?'' mies kysyi vihaisesti. ''Etsittiin vain yhtä juttua... Karttapalloa nimittäin. Opettaja pyysi hakemaan!'' Emily valehteli. ''Vai niin...'' vahtimestari murahti. Emmet nappasi karttapallon mukaansa. ''Hyvää päivän jatkoa'', Emily sanoi ja lapset lähtivät kellarista. ''Mitähän me tälle karttapallolle tehdään?'' Emily kysyi. ''En tiedä, toivottavasti sitä tarvitaan...'' Emmet sanoi.

Ja heidän onnekseen sitä tarvittiinkin.

This makes no sense

Tässä on tarina, jonka luomiseen on osallistunut seitsemän ihmistä. Ja ei, meillä ei ollut tylsää. Ideana oli, että sana sanalta luodaan lyhyt tarina. Onko tässä jotain järkeä?


***********************************************

Olipa kerran pieni Jorma-Liisa, joka halusi olla kaikkein halutuin bimbo.
Eräänä vittumaisena iltana hän oli kivasti juopottelemassa, kunnes Adonis ilmaantui paikalle. Adonis kysyi luokseen jatkoille Jorma-Liisaa, saaden viehkeän transseksuaalin aivan orgastiseen aktiin.

Jorma-Liisa tunsi jotain kovaa jalkovälissään ja avasi käsilaukkunsa kassajonossa, ottaakseen pienen kortsupakkauksen, jossa oli käytetty purukumi. Löydettyään kumin hän veti Adoniksen roskiksen jalkoväliinsä. Jorma-Liisan ilme oli euforisen virnuileva ja seksikäs Adonis huomasi, että Jorma-Liisalla liikkui alapäässä jotakin erittäin eläväistä ja haisevaa.

Silloin Adonis valahti kalmankalpeaksi kuin vampyyri auringossa, koska hän tajusi Jorma-Liisan alapäässä olevan puuvaarnan eikä voinut enään heilastella, kuin gigolo suuren puuvaarnan kanssa. Säikähdettyään Jorma-Liisan oikeaa kättä, sukuelimien kokoa tilanne aiheutti kauhean punastuksen persposkissaan ja häkeltyi pahasti. 


Tarinan opetus järkyttää: HIV leviää hyvin nopeasti kaikenlaisten tyyppien haaroissa.